Liity jäseneksi Jussi-TV Jussi-putiikki
 

Kausi 2013

 
Joukkueessa pelasivat
Aalto Niku
Alkava Tomi
Haapala Ville
Haapaniemi Akseli
Harju Miika
Hirvimäki Joona
Kulmala Elias
Kuusisto Tero
Leppälä Aku
Majamäki Henry
Manninen Eetu
Mattila Topi
Mäenpää Matias
Mäkiviita Miska
Oivanen Eero
Peltomäki Mikko
Ranta Justus
Tammiranta Aaro
Teppo Rasmus
Uusi-Ranta Aleksi
Viitala Julius
Vilén Joonas
Lisäksi 03 poikia oli mukana leirillä ja pelisarjan peleissä tärkeinä vahvistuksina
Ojala Sampsa
Viita Lauri
Veistola Patrik
Kettunen Veeti
Päivölä Pyry
Korpela Julius

Valmennuksesta ja pelijohdosta vastasi Marko Korpela ja apuina  toimivat Niina  Mäkiviita, Tomi Mäenpää, Pasi Vilén, Mikko Jantunen ja Johanna Ojala. Joukkueenjohtajana Carita Tammiranta ja rahastonhoitajana Kirsi Aalto.
Kauteen on mahtunut ahkeran harjoittelun  ja pelien lisäksi Hitter-turnausta, harjoitusviikonloppuja Kuortaneella ja Piispalassa sekä perinteistä Kankaanpään kevätturnausta, joista voit lukea lisää poikien nettisivuilta. Pojat pelasivat sekä E- pelisarjaa ja E-kilpasarjaa ja yli puolet pojista kävivät vahvistuksina D-pelisarjassa.  Sijoitukset olivat molemmissa E:n sarjoissa hopeaa. Olimme kahtena joukkueena Tenavaleirillä Vihdissä, josta sijoituksena 10. ja 27. sija eli pelisarjan pronssi ja Suurleirillä viisi poikaa nappasi yhdessä 2000 ja 1999 syntyneiden poikien kanssa 6. sijan pelisarjassa. Pohjanmaan pesiksen järjestämässä tekniikakisassa  Lappajärvellä edustamassa olivat Aku ja Aaro, joka voitti E-ikäisten poikien sarjan.
Kausi päätetiin Lankarin leirikeskuksen illanvietossa arvioiden mennyttä ja suunnitellen tulevaa kautta.

Palkitut:
Kauden onnistuja: Matias Mäenpää, 
Matias pelasi hyvän kauden ollen ehdottomasti kauden onnistuja. Teki vähän virheitä, loi paljon tilanteita ja löi juoksuja sisäpelissä. Ulkopelissä teki paljon tärkeitä paloja ja pelasi pelit aina loppuun asti hyvällä asenteella.

Kehittynein pelaaja: Aleksi Uusi-Ranta, 
Aleksi oli ensimmäistä kautta mukana joukkueessa ja otti heti sieltä oman paikkansa ja kehittyi huimasti joka osa-alueella löytäen itsensä loppujen lopuksi lukkarin tontilta. Veikeä iloinen poika jonka toimintaa oli kiva seurata.

Ahkerin harjoittelija: Niku Aalto,
harjoitteli läpi kauden innokkaasti ja oli harjoituksissa koko porukasta eniten. Teki myös tunnollisesti aina sen mitä käskettiin

Leiripelaaja: Joonas Vilen, 
Joonas nousi ykkösvahtina tärkeään rooliin pelisarjan joukkueessa ja oli varma pelaaja niin ulkona kuin sisällä. Röyhkeä etenijä mitä oli vaikea polttaa pesien välillä. Piti taitoja piilossa alkukesästä mutta leirin aikana alkasi tulla onnistumisia joita oli kiva seurata.


Kausi alkaa 

 

Kausi on käynnistynyt ahkeralla harjoittelulla, valmennuksesta on vastannut Marko Korpela, joka saanut avukseen myös Niina Mäkiviitaa ja Mikko Jantusta. Hätyytetiin Jonna Korkiamäkikin pitämään harkat Wallsportiin ja poikien toiveena lämmittelyyn oli vanha kunnon leikki. Pikkujoulu pidettiin uimahallilla, jossa uimisen jälkeen päästiin tunnelmaan syöden ja innokkaimmat taisivat ottaa muutaman tanssiaskeleen Gangnam stylen tahtiin. Karkkipokerin makuun pääsi myös sivustakatsoja ja aika loppui kesken.

Pelaamiseen otetiin tuntumaan harkkapelissä T99 joukkeutta vastaan ennen lyhyttä joululomaa 19.12.2012. Tytöt vei. Olikohan syynä, kun osa vietti koulun joulujuhlaa ja Eetu istui katsomossa keppien kanssa vai vastustajan pyyntö lukkarille, ettei syöttelisi kovin pahoja :)

Areenassa 12.1. pelattiin harkkapeli Kaman 01 poikia vastaan ja varsinkin ulkopeli näytti todella upealta. Jäätäviä suorituksia jonka seurauksena oltiin tyly isäntä vieraille. Epävirallisen kirjanpidon mukaan peli päättyi 13-5. Samana päivänä joukkueemme sai puolen joukkueen verran lisää pelaajia ja saamme laajalla rintamalla kasvattaa tulevia Jymyjusseja.


Hitter-turnaus 3.3.2013

Osallistuimme turnaukseen Seinäjoki Areenassa loppujen lopuksi 4 joukkueella, kun osallistujia ei ilmaantunut ja nekin vähäiset peruivat tulonsa. Jussit ruletti ! Poikia oli peräti 16 hiihtoloman päätteksi viettämässä mukavaa iltaa.

E-pojat  
SMJ Tiikerit - SMJ02 2-0 (9-8, 10-2)
SMJ01 Pantterit - SMJ Gepardi 1-2 (10-5, 8-6, 0-1)
SMJ Tiikerit - SMJ01 Pantterit 2-0 (9-7, 9-4)
SMJ Tiikerit - SMJ Gepardi 2-1 (8-9, 10-7, 5-4)
SMJ01 Puumat - Jussit02 1-0 (10-2, 8-8)
SMJ Gepardi - Jussit02 2-0 (8-3, 10-4)
SMJ02 - Jussit02 2-1 (4-6, 5-3, 3-2)
SMJ01 Puumat - SMJ02 1-2 (5-6, 10-3, 1-2)
SMJ01 Puumat - SMJ01 Pantterit 1-2 (9-7, 8-10, 1-2)


Kuortane Jussien pesiscamp

Tero järjesti laatuaan ensimmäisen pesiscampin ainoastaan Mailajussien E-junnuille Kuortaneen urheiluopistolla. Joukkueestamme pääsi mukaan kymmenen poikaa ja valmennuksesta vastasi Teron ja Turan lisäksi omat valmentajamme Niina ja Marko. Osallistujien määrää vähensi muut harrastukset ja tuleva jo sovittu Piispalan harjoitusviikonloppu. Ohjelma oli tiukka ja rasteja kertyi parin päivän aikan melkein kymmenen. Tämä ei poikia haitannut ja pari poikaa lähti veilä illan päätteeksi salibandyturnaukseen Ylistaroon.

Piispalan harjoitusviikonloppu
 
Muutamaa aktiivista säbäilijää lukuunottamatta, koko joukkue suuntasi yhdessä T99 ja P97 kanssa bussilla koti Piispalan leirikeskusta Kannonkoskelle. Leirikeskus antoi mahtavat puiteet harjoituksille, peleille ja kaikesta muusta puhumattakaan. Ei ole ihme, että Ossi-Petteri ja Marko halusivat tuoda pojat heille jo perinteeksi muodostuneelle harjoitusviikonlopulle.
Pojat jaettiin kahteen porukkaan paritalomökiin.ja sitten mentiinkin jo syömään. Illalla oli yksi lajiharjoitus, jonka jälkeen pojat pääsivät herkkujen kimppuun. Liekö sokerin vaikutuksesta ei uni tullut silmään kummassakaan majoituksessa vaan laulu raikasi ja kännykkäpelit olivat ahkerassa käytössä puolille öin. Vedättivät pojat valvojaakin, joka kuunteli hiljaista mökkiä ja asteli itse nukkumaan. Onneksi miesvalmentajat kävivät vielä tarkastamassa tilanteen ja komensivat pojat nukkumaan.

Lauantai aloitetiin reipaasti aamulenkillä ennen aamupalaa. Kyseenalaisen leirimestaruuden vei Niinan säbäjoukkue jäätelön voimalla. Lajiharjoittelua ja mukavaa yhdessäoloa ja kisailua sisälsi lauantai-päivä huipentuen illan keikkaan. Ossi-Petteriä odotettiin lavalle kuten joulupukkia ja keikkavalikoimaan kuuluivat, teeman mukaisesti Urheiluhullu, Tulin voittamaan, Pitkät pellot ja Mikko :) . Vähän saimme esimakua Miskankin taidoista, vaikka eniten laulua taisivat pyynnöistä huolimata saada kämppäkaverit ja julkinen esiintymienn jäi näkemättä. 
Urheimmat kaverista kävivät saunomisen lisäksi avannossa Kivijärven kirkkaassa vedessä.

Sunnuntaina väsy painoi poikia, mutta urheasti esittivät pojat taitojaan harkkapelissä 99 tyttöjä vastaan. Siivoaminen ei sitten ollutkaan ihan yhtä mieluista. Kotiin saatetiin väsyneitä mutta tyytyväsiä poikia. Ensi vuotta odotellessa.


Kankaanpään
 turnaus

Raikaassa säässä 16 poikaa vanhempineen ja Markon johdatuksella lähtivät hakemaan hyviä pelejä ja kehittymistä pelaajana. Tuloksea kolmas sija ja tulokset alla. 

Lohko A
KAMA-POMPY02 11-7 
SMJ-JUSKE 10-11
KAMA-SMA 3-10 
POMPY02-JYSKE 3-13 

Lohko B 
POMPY01-JALAS 12-7 
RUOPI-POMPY01 14-14
JALAS-RUOPI 20-13 

Sijoitusottelut
AI-B1 LAJY-POMPY01 8-11 sijat 5-6
A2-B2 SMJ-JALAS 23-12  pronssipeli
A3-B3 KAMA-RUOPI 12-18 finaali

Tenavaleiri Vihdissä 14-19.7.2013

Pojat kisasivat kahdella joukkueella kauniissa Nummelan harjun maisemissa. Pojat pääsivät samalle koululle yöpymään Huhmarnummeen. Kilpassarjan poikia luotsasi Marko Korpela ja Niina Mäkiviita, pelisarjan pelinjohdosta puolestaan vastasi Tomi Mäenpää ja Pasi Vilén

Kilpasarjan pojille pelit sujui kahtena ekana päivänä voitokkaasti. Alkulohkon voitto takasi sijoituksen kympin sakkiin.

15.7.2013 10:30 Hiidenkirnu keski SMJ P01 KPL E02 19-0
15.7.2013 14:30 Hiidenkirnu taka LaJy SMJ P01 0-10
15.7.2013 18:30 Kuoppanummi SMJ P01 KePe 20-0
16.7.2013 08:30 Hiidenkirnu keski PomPy -01 SMJ P01 2-4
16.7.2013 12:30 Hiidenkirnu taka SiiPe EP SMJ P01 1-9

Jatkolohkossa olikin sitten yllättävän kylmää kyytiä ja jotain syystä onnistumisia ei tullut helpoissakaan kohdissa.
Osa peleistä oli täysin vastustajan hallintaa ja täpärät tappiot kasvatti luonnetta.

17.7.2013 08:30 Kuoppanummi YK SMJ P01 14-1
17.7.2013 12:30 Hiidenkirnu taka SMJ P01 PomPy -01 3-9
18.7.2013 10:30 Hiidenkirnu keski KaMa SMJ P01 6-5
18.7.2013 14:30 Hiidenkirnu taka KiPa SMJ P01 10-5
18.7.2013 18:30 Kuoppanummi SMJ P01 SiiPe EP 9-4

Viimeisen päivän ottelu ratkotiin sitten voitoksi ja mukavin muistoin varustettuna päätettiin leiri sijoituksena 9. sija.

19.7.2013 12:30 Hiidenkirnu keski SMJ P01 Tahko Brown 7-6

Pelisarjan poikien uraputki olikin sitten nousujohteinen, ekan päivän häviö alkulohkon voittajalle takasi kuiten jatkon kympin sakiin.

15.7.2013 10:30 Vihti kk Ouhu SMJ P01/2 19-11
15.7.2013 14:30 Ojakkala IPV SMJ P01/2 7-17
15.7.2013 20:00 Huhmarnummi SMJ P01/2 ViPa 14-13
16.7.2013 08:30 Vihti kk SMJ P01/2 Espoo EP02 20-2
16.7.2013 12:30 Huhmarnummi Manse PP SMJ P01/2 8-17

Jatkolohkossa tulikin sitten tasaisempia ja yleisölle jännittävämpiä pelejä

17.7.2013 10:30 Huhmarnummi SMJ P01/2 SiiPe EP mustat 10-8
17.7.2013 14:30 Ojakkala Ouhu SMJ P01/2 10-7
18.7.2013 08:30 Vihti kk SMJ P02 SMJ P01/2 9-15
18.7.2013 12:30 Huhmarnummi SMJ P01/2 ViPa 18-8
18.7.2013 16:30 Ojakkala PomPy -02 SMJ P01/2 5-13

Välierässä vastassa oli tiukka vastustaja ja peli kääntyi niukkaan tappioon

19.7.2013 10:30 Huhmarnummi SMJ P01/2 HP-K 7-8

Leiri viimeinen pelissä ratkottiin sitten pelisarjan pronssi eli 27. sija tuloksella 

19.7.2013 13:30 Kuoppanummi SiiPe EP mustat SMJ P01/2


Leiriin mahtui pelien lisäksi herkuttelua Hesburgerissa, eräretkeilyä Nuuksion metsissä ja uinti eräjärvessä sekä ikimuistoinen disko, jossa esiintyi oma Kidsing finalististi Miska.