Liity jäseneksi Jussi-TV Jussi-putiikki
 

Uutiset

  Junioripäällikkö palkattu
12.05.2017

Junioripäällikkö palkattu

 

Seinäjoen Maila-Jussien juniorimäärä on kasvanut ja toiminta kehittynyt voimakkaasti viimeisinä vuosina. Luontevana jatkumona tulevaisuuden rakentamisessa on organisaation vahvistaminen, jotta voimme vastata kasvun tuomiin haasteisiin ja kehittää toiminnan laatua edelleen.

 

Osana organisaation kehittämistä olemme palkanneet seuraan junioripäälliköksi Jukka Marttalan, joka aloittaa tehtävässä maanantaina 15.5.2017. Tehtävä on kokopäivätoiminen. Oman toimen ohella Jukka toimii edelleen JymyJussien hallituksen jäsenenä. Hän on lopettanut JymyJussien palkallisena työntekijänä 30.9.2016.

 

Jukka vastaa kokonaisvaltaisesti junioritoimintamme kehittämisestä. Alkuvaiheessa pääpainopiste työtehtävässä on D-B –junioreiden valmennus- ja kilpailutoiminnan kehittämisessä. Lisäksi Jukka on mukana myös G-E –junioreiden toiminnan sekä juniorimäärän kehittämisessä. Mikko Hylkilä jatkaa tehtävässään Junioritiimin alaisuudessa entiseen malliin ja toimii yhteyshenkilönä G-E –joukkueiden osalta.

 

Kevään ja tulevan kesän aikana laitetaan vireille monia kehityshankkeita ja suunnitellaan seuraavaa talvea. Tulemme kertomaan jäsenistölle tarkemmin suunnitelmista ja konkreettisista toimenpiteistä kesän mittaan. Jukka tutustuu kesän aikana myös jokaisen joukkueen toimintaan ja käy keskusteluja jokaisen D-B –joukkueen taustaryhmän kanssa kunkin joukkueen toiminnan tilanteesta sekä tulevaisuuden näkymistä ja tavoitteista. Voitte itsekin olla suoraan yhteydessä Jukkaan joukkuettanne koskevissa asioissa.

 

D-B –juniorijoukkueiden ympärille on muodostettu Nuorisotiimi, jonka tehtävänä on yhdessä Jukan kanssa huolehtia toiminnan kehittämisestä käytännön tasolla sekä viestinnän ja yhteistyön kehittymisestä joukkueiden välillä. Nuorisotiimin vetäjänä toimii Tuomo Ojala ja muita jäseniä ovat tällä hetkellä Jussi Parvi, Tommi Nivala, Toni Ranta ja Tero Laatikainen. Nuorisotiimiä tullaan vahvistamaan kuluvan vuoden aikana niin, että siinä on edustus kaikista D-B –joukkueista.

 

Torstaina 25.5. Ilkka Areenalla tapahtuu. Junioritiimin tekniikkapäivä käynnistää päivän klo 10-15 ja klo 17.00 alkaen pelataan naisten Superpesiksen ottelu SMJ – LaVe, joka on samalla seuran 85-vuotisjuhlaottelu. Tuolloin Jukka on paikalla koko päivän ja voitte ottaa hihasta kiinni.

 

Jukan työpiste on seuran toimistolla. Jukan yhteystiedot ovat p. 044 325 6441 ja jukka.marttala@icehearts.fi. Puhelimitse Jukan tavoittaa parhaiten klo 8-17 välillä.

 

 

Seinäjoen Maila-Jussit ry.

Johtokunta

 


Takaisin uutisiin